Mainos

Kotimaista kurkkua tarjolla läpi vuoden

Kotimaista kurkun kasvihuoneviljely lisääntyy jatkuvasti. Myös kotimaista paprikaa on nykyään tarjolla läpi vuoden.

Kasvihuoneviljelyn pelättiin romahtavan halpatuonnin seurauksena, kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin.

Kotimaisissa kasvihuoneissa tuotetaan kuitenkin jo kolmannes sydäntalven kurkun kulutuksesta. Kauppapuutarhaliiton mukaan kurkku on nykyisin täysin kotimaista jo maaliskuun lopulla.Kotimaisen kurkun kilohinta on tällä hetkellä 15 markan tuntumassa.

Kurkun tapaan myös paprikan kotimaisuusastetta aiotaan nostaa merkittävästi nykyisestä. Itä-Suomessa on menossa Helsingin yliopiston tukema projekti paprikan viljelyn tehostamiseksi.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.