Mainos

Koulu-uhkaukset vähenemässä - silti jo 80 tapausta tänä vuonna

Koulu-uhkaukset ovat edelleen vähenemään päin. Myönteisestä kehityksestä huolimatta tapauksia on kirjattu tänäkin vuonna noin 80.

– Niitä tulee, mutta trendi on laskeva. Tapaukset ovat vähentyneet noin 20 prosentin vuosivauhtia, sanoo poliisijohtaja Robin Lardot poliisihallituksesta.

Suomessa on kirjattu viimeisten neljän vuoden aikana jo noin 580 kouluihin kohdistunutta uhkausta. Niistä yli puolet on johtanut rikostutkintaan, jossa nimikkeenä on ollut laiton uhkaus. Muita rikosnimikkeitä ovat olleet perätön vaaran ilmoitus tai ilkivalta.

Valtakunnansyyttäjänviraston mukaan syyteharkintaan tapauksista on edennyt kuitenkin vain 57 eli noin kymmenesosa.

Poliisilla on yhä nollatoleranssi koulu-uhkauksiin, joten kaikki tapaukset otetaan esitutkintaan. Varsinaisten uhkausten lisäksi on tutkittu esimerkiksi tapauksia, joissa koulun seinään on ilmestynyt uhkaavaksi koettu teksti.

– Hyvä että ihmiset ilmoittavat, vaikka myöhemmin osoittautuisikin, ettei kyseessä ollut rikos tai todellinen uhka. Siitä lähdetään, että poliisi käy varmistamassa tilanteen, Lardot sanoo.

Poliisi saa runsaasti nettivinkkejä

Poliisi on lisännyt läsnäoloaan internetissä ja sen yhteisöpalveluissa. Maaliskuussa 2010 käyttöön otettu nettivinkkijärjestelmä on ollut vilkkaassa käytössä: Lardotin mukaan vihjeitä on tullut tähän mennessä kaikkiaan jo noin 14 000.

– Kansalaiset ilmoittavat verkkohavainnoistaan aktiivisesti, ja yllättävän suuri osa ilmoituksista johtaa myös joihinkin toimiin.

Lardotin mukaan poliisilla on riittävät valmiudet tarttua ilmoituksiin.

Viime vuosien runsaasta keskustelusta huolimatta kaikki eivät vieläkään liiemmin pohdi, mitä nettiin kirjoittavat. Tyypillistä on, että varsinkin nuoret havahtuvat omaan ajattelemattomuuteensa vasta, kun joutuvat poliisin kanssa tekemisiin.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.