Mainos

Kouluaterian hinta vaihtelee alle 1,5:stä yli 8 euroon

Kouluruokailun hinta vaihtelee huomattavasti eri puolilla Suomea. Halvimmillaan peruskoulun lounas maksaa alle puolitoista euroa, kalleimmillaan yli kahdeksan euroa.

Kalleinta kouluruoka on pienissä kunnissa, joissa kyläkouluilla on omia keittiöitään. Halvimpia hinnat ovat siellä, missä ruuanvalmistus on keskitetty.

Pienistäkin kaupungeista esimerkiksi Kalajoella parintuhannen oppilaan ruoka tehdään enää kolmessa keittiössä.

Suurin osa Suomen kunnista valmistaa kouluaterian parin euron hinnalla.

(MTV3)

Katso Outi Airolan juttu Kalajoelta

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.