Mainos

Kouluihin karkinmyyntikielto

Valtion ravitsemusneuvottelukunnan uudet suositukset ottavat selvän kannan kiistaan koulujen makeisautomaateista.

Kansanterveyslaitoksen pääjohtaja Pekka Puska sanoo, että kouluissa ei tulisi myydä limsoja tai karkkeja.

- Ei myöskään sokeroituja mehuja - ei automaateista eikä kioskeista, sanoo Puska.

Puskan mukaan makeisia kaupittelevat koulut saavat tulevaisuudessa huomautuksen.

Lautaselle puolet kasviksia

Lautasmallia suositellaan nyt myös koululaisten malliateriaksi. Valtion ravitsemusneuvottelukunta suosittaa koululaisten lautasten täyttämistä puoliksi kasviksilla.

Uusissa ohjeissa opastetaan muutenkin, miten kouluateriat tulisi koota ja mitä ruuaksi valita.

Samalla neuvottelukunta patistaa kuntia huomioimaan etenkin ruuan ravitsevuuden, kun se hankkii kouluruokaan raaka-aineita.

Suomessa on koululaisille tarjottu maksuton kouluruoka jo 60 vuoden ajan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.