Mainos

Koulujen talouskasvatusta yritetään tehostaa

Opetushallitus aikoo tehostaa peruskoulujen ja lukioiden taloustiedon opetusta.

Peruskoulujen ja lukioiden taloustiedon opetusta ollaan tehostamassa. Opetushallitus on nimittänyt vastikään ylitarkastajat niin kotitalous- ja kuluttajakasvatukseen kuin yhteiskunnallisiin aineisiinkin. Toinen ylitarkastajista ottaa todennäköisesti vastuulleen talouskasvatuksen suunnittelun kokonaisuudessaan. Taloustietämystä ujutetaan tällä haavaa nuorille useissa eri oppiaineissa.

Talouden suunnittelua ja hallintaa sivutaan muun muassa kotitaloudessa, yhteiskuntaopissa ja matematiikassa. Ongelmia on aiheuttanut se, ettei yhdelläkään opettajalla ole selkeää vastuuta talousopetuksen kokonaisuudesta. Myös valtakunnallinen suunnittelu ja opettajien tuki on puuttunut.

Velkahallintaa pohtinut oikeusministeriön työryhmä on ehdotti hiljattain, että ministeriön hallinnonalalta nimitettäisiin yksi henkilö vastaamaan pelkästään koulujen talouskasvatuksen suunnittelusta. Työryhmän mukaan on ensiarvoisen tärkeää, että talouskasvatuksen pedagoginen kehittämistyö keskitetään yhdelle ihmiselle.

- Vastuun kantajalle kertyisi myös osaaminen, mikä olisi opettajien kannalta hyvä asia. Sitten he tietäisivät, kenen puoleen kannattaa kääntyä, opetusneuvos Heikki Blom opetusministeriöstä tiivistää.

Tehtävien hoidon kannalta luontevin paikka olisi Blomin mielestä Opetushallitus. Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetushallituksesta ei vielä uskalla luvata, milloin talouskasvatuksen vastuuhenkilö mahdollisesti nimitettäisiin. Hän kuitenkin uskoo, että työryhmän esitys ottaa tuulta alleen.

- Opiskelijoiden saama talouskasvatus on kokonaisuus, jota pitää miettiä, koska se kytkeytyy niin moniin oppiaineisiin.

Ei omaksi oppiaineekseen

Vastuuhenkilöiden nimeäminen ei lupaile sitä, että talouskasvatusta oltaisiin ajamassa omaksi oppiaineekseen. Talousasioita opiskellaan kuitenkin jatkossa hieman aiempaa runsaammin, kun uusi tuntijako astuu voimaan viimeistään vuonna 2006. Siinä yhteiskuntaopin tuntimäärää on kasvatettu, joten myös talousopetukselle liikenee lisää aikaa.

Irmeli Halisen mukaan talouskasvatukseen liittyviä asioita korostetaan opetussuunnitelman perusteissa jo nyt selvästi enemmän kuin ennen.

Taloustietämyksen opetuksen tueksi koulut saavat piakkoin Opetushallituksen ja Kuluttajaviraston oppaan, joka antaa neuvoja muun muassa yritysten kanssa tehtävää yhteistyötä varten.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.