Mainos

Koululaiset voivat päivä päivältä huonommin

Koululaisten oireilu on lisääntynyt ja yhä useampi kokee väsymystä päivittäin. Tämä selviää tuoreesta kouluterveyskyselystä, jossa oli mukana 26 000 koululaista. Väsymyksen lisäksi koululaisten astma ja masentuneisuus ovat yleistyneet. Masentuneista ammattiauttajan puheille menee vain pieni osa. Viime huhtikuussa tehty kouluterveyskysely tuotti kuitenkin myös myönteistä kerrottavaa. Yläasteella työrauha on ennallaan, suhde opettajiin on parantunut eikä kiusaaminen ole lisääntynyt.

Koululaisten oireilu ei ole keksittyä - tuore tutkimus kertoo, että väsymys painaa lähes päivittäin.


Koululaisten oireilu lisääntyy edelleen ja yhä useammat kokevat väsymystä päivittäin. Tämä selviää kouluterveyskyselystä, jonka tuloksia esitellään tarkemmin maanantaina ja tiistaina Tampereella. Väsymyksen lisäksi koululaisten astma ja masentuneisuus yleistyvät. Masentuneista ammattiauttajan puheille menee vain pieni osa. Viime huhtikuussa tehty kouluterveyskysely tuotti myönteisempääkin kerrottavaa. Yläasteen oppilaat kokevat suhteensa opettajiin hieman parantuneen. Lisäksi työrauha on ennallaan eikä kiusaaminen ole lisääntynyt. Toisaalta yhä suurempi osa kokee, että heillä on liikaa koulutyötä.

Koululaisia tietokoneiden äärellä

Tulokset saatiin vertaamalla 170 yläasteella tehdyn kyselyn tuloksia vuosina 1996 ja 1998 tehtyihin kyselyihin. Vastaajia on ollut joka vuosi noin 26 000. Erityisesti väsymyksen yleistyminen huolestuttaa tutkimuksen tekijöitä. Tuoreimmassa kyselyssä 14 prosenttia ilmoitti potevansa väsymystä lähes joka päivä, kun neljä vuotta sitten näin vastanneita oli puolet vähemmän. Myös tyypilliset stressioireet eli nukahtamisvaikeudet ja öiset heräilemiset lisääntyivät. Niska- ja hartiakivutkin yleistyivät. Yläasteen 8-9 -luokkalaisista niitä potee kerran viikossa tai useammin jo vajaa kolmannes. Neljä vuotta sitten kivuista kärsi viidennes.

Oireilu ei ole tilapäistä


-Vielä vuosi sitten, kun kouluterveystutkimus osoitti nuorten oireilun lisääntymisen, sitä voitiin pitää tilapäisenä ilmiönä. Nyt kuitenkin oireiden kasvu jatkuu ja nuorison lisääntyvä pahoinvointi on hyväksyttävä tosiasiana, summaa professori Arja Rimpelä Tampereen yliopiston terveystieteen laitokselta. Hän kärjistää, että jos vastaavaa tapahtuisi aikuisten työpaikoilla, olisivat työkykytoiminnasta vastaavat jo suunnittelemassa parannuksia työhön ja jaksamiseen. Koululaisten oireiluun ja erityisesti väsymykseen on löydetty monta syytä. Näitä ovat muun muassa vanhempien valvonnan löystyminen, television myöhäisohjelmien katsominen, lisääntynyt päihdeaineiden käyttö ja niihin liittyvä epäsäännöllinen elämänrytmi. Koulusta johtuvia syitä ovat periodiluku sekä liikuntatuntien ja terveystiedon opetuksen vähentyminen. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakes ja Tampereen yliopisto järjestävät Kouluterveyspäivätviidennen kerran. Tänä vuonna päiville on tulossa yli 700 osallistujaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.