Mainos

Koulun päättymistä juhlittu toistaiseksi rauhallisesti

Poliisi on varautunut koulujen päättäjäisten juhlintaan erityisesti isoimmissa kaupungeissa. Esimerkiksi Helsingissä tilanne on ollut ainakin toistaiseksi hyvin rauhallinen.  

– Sää on hieno ja kaikki elementit on olemassa siihen, että siellä tänään olisi paljon ihmisiä liikkeellä, mutta siellä on erittäin rauhallista ja sivistyneen oloista meininkiä tällä hetkellä, kertoo komisario Jarmo Heinonen MTV Uutisille.

Heinosen mukaan poliisi on kuitenkin törmännyt joihinkin alkoholia mukanaan kuljettaneisiin alaikäisiin nuorisojoukkoihin.

Poliisi on jo kaatanut pois alaikäisten hallussa olleita alkoholijuomia. Samoin ensimmäiset rikesakot on jo kirjoitettu.  

Heinonen korostaa, ettei tarkoitus ole kirjoittaa nuorille mahdollisimman paljon sakkoja. Sitä vastoin halutaan viestiä, ettei ole hyväksyttävää, että nuoret pyörivät pullojen kanssa kaupungilla.  

– Tällä lailla toimimalla vältämme sen, ettei meillä ole loppuillasta tuolla nuoria kokemattomia alkoholin käyttäjiä, jotka olisivat kovasti päihtyneitä tai sammuneita ja uhriutuisivat rikoksille, Heinonen sanoo. 

Heinonen korostaa kuitenkin, että yleisilme on erittäin siisti.

– Siellä auringosta nauttivat pääosin aikuiset ihmiset, jotka istuu rauhallsesti puistoissa, Heinonen kuvailee alkuiltaa Helsingissä. 

Tehovalvonta koko maassa  
  
Nuorten päihteiden käyttö on poliisin tehovalvonnassa tänä viikonloppuna koko maassa. Kohteina ovat alkoholin ohella huumeet. Erityisesti seurataan lasten leikkipaikkoja sekä päiväkotien ja koulujen pihoja.  

Valvonnalla pyritään ehkäisemään alaikäisten alkoholin käyttö. Poliisi ilmoittaa alkoholin hallussapidosta alaikäisen nuoren vanhemmille ja lastensuojeluviranomaisille. Lisäksi seurauksena on 20 euron rikesakko.  
Poliisihallituksesta muistutetaan, että alkoholin välittäminen alaikäiselle on rikos. Kokemusten mukaan koulujen päättymisviikonloppu on monelle lapselle ja nuorelle aikaa, jolloin he käyttävät alkoholia ensimmäisiä kertoja elämässään. Tottumattomat käyttäjät eivät osaa arvioida alkoholin määrää ja vaikutuksia, mistä voi seurata alkoholimyrkytys.  

Aiempien vuosien valvontaviikonloppuna poliisin haltuun on jäänyt 2000-2500 litraa erilaisia alkoholijuomia. Lastensuojeluilmoituksia poliisi on tehnyt 800-1200.   

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.