Mainos

8-vuotias Jimi palautti kaupan kassalle löytämänsä 50 euroa – rehellisyyden palkaksi ämpärillinen karkkia

Porilainen K-Ruokapori palkitsi 8-vuotiaan Jimin rehellisyydestä kymmenellä kilolla karamelliä.

Jimi löysi Ruokaporin asiakkaalta pudonneen viisikymppisen kaupan lattialta. Rehellinen miehenalku vei setelin kauppiaalle, joka lupasi palkita Jimin, jos setelinsä kadottanut löytyy. Raha luonnollisesti luvattiin pojalle, jos ei löydy.

Kauppias Jaro Salkoharju kertoo MTV Uutisten haastattelussa, että setelin omistaja löytyi melkoisen salapoliisityön tuloksena. 

– Kameroiden avulla saatiin selvitettyä, keneltä raha oli pudonnut. Kyselyjen kautta saatiin sitten henkilöön yhteys.

Kauppiaan mukaan viisikymppinen oli pudonnut kassalla tavalliselta kaupassakävijältä. 

– Kameroiden kuvista näkee, että hän siinä vähän etsiskeleekin, Salkoharju sanoo.

Rahan takaisinsaaminen tuli yllätyksenä. Yhtä yllättynyt oli tarinan nuori sankari.

10 kiloa karkkia

Kauppiaan mukaan hän soitti Jimille ja kertoi, että kaupassa odottaisi pieni yllätys. Jimi oli sanonut odottavansa karkkipussia. 

– Päätimme antaa pojalle palkinnoksi ämpärin, jonne saa tunkea karkkia niin paljon kuin mahtuu. Sinne menee makeaa noin 10 kiloa.

Palkinto osui sikälikin oikeaan, että Jimillä on piakkoin syntymäpäivät. 

– Poika sanoi, että meinasi pyörtyä, kun kuuli palkinnosta, kauppias kertoo.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.