Mainos

"Koulusurmasta ei kannata kertoa lapsille"

Tyttö suree Winnendenin kirkossa koulusurmia. Kuva: Epa

Saksan koulusurma herättää kipeitä muistoja erityisesti Jokelan ja Kauhajoen tragedioissa mukana olleissa, arvioi Suomen Punaisen Ristin kotimaan valmennustoiminnan päällikkö Leena Kämäräinen.

- Oli tunnistettavissa, että kun Kauhajoella tapahtui, Tuusulan nuoret ja aikuisetkin tavallaan taantuivat.

Kämäräinen uskoo Saksan tragedian herättävän aiemmat pelon tunteet myös koko Suomen kansassa.

- Samalla lailla tunteet nousevat uudestaan pintaan. Tapahtuuko tämä uudestaan meille? Ihan varmaan tänään monessa kahvipöydässä työpaikoilla keskustellaan tästä.

Kahvipöytäkeskustelut ovat hyvä tapa purkaa pelkoja, Kämäräinen huomauttaa. Lapsille ei ole Kämäräisen mukaan syytä erityisesti kertoa tapahtuneesta, elleivät he siitä tiedä kysyä. Hänen mukaansa on onni, ettei Saksan koulusurma ole saanut liioiteltua medianäkyvyyttä.

- Silloin myöskin tällaista harkitsevat näkevät, ettei se julkisuus olekaan niin suurta.

Opetushallituksen ja SPR:n sivuilla on kouluille ohjeita Saksan ampumistragedian kaltaisten kriisien käsittelemiseksi, Kämäräinen neuvoo. Hän uskoo, että Jokelan ja Kauhajoen tapausten jälkeen koulujen valmiudet käsitellä vastaavia kriisejä ovat parantuneet merkittävästi.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.