Mainos

Kouluverkon harvennusesitys voi saada hieman lisäaikaa

Eduskunnan sivistysvaliokunta voi tarvittaessa saada jonkin verran lisäaikaa käsitelläkseen hallituksen esitystä, joka koskee toisen asteen koulutuksen järjestäjien uuden toimiluvan hakemista. Asiasta kertoo eduskunnan lainsäädäntöjohtaja Maija-Leena Paavola.

Sivistysvaliokunta käsittelee esitystä parhaillaan. Periaatteessa esityksen pitäisi olla valmis puoleenpäivään mennessä, jotta se ehtisi eduskunnan käsittelyyn. Paavolan mukaan kello 12:n takaraja ei ole kuitenkaan täysin ehdoton.

– Kyllä täällä puolella joustetaan, mutta ei kohtuuttomasti, Paavola sanoo.

Sivistysvaliokunta on luvannut ilmoittaa, jos se tarvitsee vielä lisäaikaa. Paavola kertoo, että esimerkiksi tunnin lykkäykseen voidaan suostua, mutta ei viiden tunnin.

Esitys kuuluu toisen asteen koulutuksen 260 miljoonan euron leikkauspakettiin, jota oppositio on vastustanut.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.