Mainos

Kouvolan Sanomat: Helvetin enkelit vahvistaa asemiaan

Liivijengi Helvetin enkelit on Kouvolan Sanomien mukaan vahvistanut merkittävästi asemiaan Kaakkois-Suomessa. Järjestö on lyhyessä ajassa laajentunut Kotkaan ja Kouvolaan.

– Helvetin enkeleihin virallisesti kuuluva alajengi Red Devils MC on perustettu kaupunkiin vuodenvaihteen tienoilla, kertoo Kouvolan tilanteesta rikoskomisario Jussi Oksanen keskusrikospoliisin tiedusteluosastolta.

Kotkassa toimiva Red River MC on puolestaan hiljattain saanut täysjäsenyyden ja toimii nyt nimellä Hell’s Angels MC Red River Finland.

– Täysjäsenalaosastoja on nyt yhteensä viisi. Kotkan lisäksi Espoossa, Helsingissä, Lappeenrannassa ja Oulussa, Oksanen luettelee.

Poliisin mukaan Helvetin enkeleiden toimintatavoissa tapahtui muutos pari vuotta sitten. Sitä ennen järjestöllä ei ollut vuosiin merkittäviä laajentumispyrkimyksiä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.