Mainos

Kova tuuli katkaisi sähköt tuhansilta

Äkäinen tuuli on jättänyt tuhannet taloudet ympäri Suomea ilman sähköä. Luoteesta puhaltanut tuuli nousi Pohjanlahdella myrskylukemiin ja laantui jonkin verran sisämaassa. Aukeilla paikoilla se katkoi kuitenkin puuskissa puita sähkölinjoille ja koetteli peltikattojen kuntoa.

Etelä-Savossa Suur-Savon Sähkön jakelualueella koki sähkökatkoksen yhtä aikaa noin 10 000 asiakasta. Häiriöt aiheutuivat kovan tuulen johdoille kaatamista puista ja tuulen johtimille heittelemistä risuista. Vikojen korjausajat vaihtelivat tunnista kolmeen, yhtiöstä kerrottiin.

Savon Voiman verkkoalueella oli Savossa yhteen aikaan sähköttä 4500 taloutta. Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla jäi pahimmillaan sähköjä vaille noin 4000 taloutta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.