Mainos

Köyhyystilanne pahempi kuin vuosikymmeniin

Tuoreen tutkimuksen mukaan köyhyystilanne on pahempi kuin vuosikymmeniin. Lähes joka kymmenes haki viime vuonna toimeentulotukea.

Professori Veli-Matti Ritakallio Turun yliopistosta arvioi, että köyhyysongelma on Suomessa pahempi kuin kertaakaan 1960-luvun jälkeen. Melkein joka kymmenes haki viime vuonna toimeentulotukea.

Ritakallio sanoo Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisessa, että toimeentulotuki on niin matala, että sillä ei pärjää nykyelämässä. -Toimeentulotuesta on tullut pysyvä, jopa elinikäinen ja periytyvä tulonlähde koko ajan kasvavalle joukolle. Tuki ei ole riittävän suuri pitkäaikaiseen toimeentuloon, koska sen avulla on mahdotonta uusia elämässä tarvittavia kestokulutushyödykkeitä, hän sanoo haastattelussa.

Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara (vihr.) myöntää, että toimeentulotuki ei ole noussut, vaikka palkkataso on. Hänen mielestään silti köyhien asema ei ole nyt varmasti huonompi kuin metsässä asuvien pultsareiden 1960-luvulla. Soininvaaran mielestä toimeentulotukea ei pitäisi korottaa. Sen sijaan työttömyyskorvausten tasoa tulisi hänen mielestään nostaa. Valtaosa toimeentulotuen saajista hakee tukea, koska työttömyyskorvaus ei riitä jokapäiväisiin ruokamenoihin ja muuhun elämiseen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.