Mainos

Kriisinhallinnan EU-koulutus alkoi Kuopiossa

Kaksiviikkoisen kansainvälisen koulutuksen pääteemoina ovat neuvottelutaidot ja ristiriitatilanteiden ratkaisukeinot. Erityistä huomiota kiinnitetään naisten ja lasten asemaan konflikteissa.

Ensimmäinen EU:n kriisinhallinnan koulutusohjelman mukainen koulutusjakso Suomessa on alkanut tänään Kuopiossa valtion pelastusopiston tiloissa. Mukana on 25 tulevaa kriisinhallinnan toimijaa unionin 17 jäsenmaasta sekä Afrikasta.

Kaksiviikkoisen koulutuksen järjestää sisäministeriö yhdessä EU:n koulutusohjelman kanssa. Kurssilla harjoitellaan neuvottelutaitoja ja ristiriitatilanteiden ratkaisutaitoja. Erityistä huomiota kiinnitetään naisten ja lasten asemaan konflikteissa sekä tasa-arvoon ja monikulttuurisuuteen.

Kurssilaiset harjoittelevat myös siviilikriisinhallinnan välttämättömiä perustaitoja, kuten maastossa ja vaativissa olosuhteissa ajamista, toimintaa miinakentässä ja ensiaputaitoja sekä kartan ja radion käyttöä. Maastossa pidetään kolmipäiväinen harjoitus.

Kurssin yhteydessä toteutetaan kriisinhallintatoimijoiden arvioinnin kokeilu, jonka Suomi on tuottanut unionin koulutusohjelmalle. Tämän vuoden aikana arviointimenetelmää testataan Suomen lisäksi Italiassa.

Sisäministeriön mukaan arviointihanke ja muu siviilikriisinhallinnan tutkimus- ja kehittämistoiminta on jatkossa tarkoitus sijoittaa pelastusopiston yhteyteen perustettavaan Kriisinhallintakeskukseen. Kansallisen keskuksen perustaminen ajoittuu Suomen EU-puheenjohtajakauteen ensi vuonna.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.