Mainos

Kriisirahastot halutaan yhteen - Suomen vastuut nousisivat 30 miljardiin

Suomen vastuut eurokriisin hoidossa nousevat 30 miljardiin euroon, jos Euroopan väliaikainen ja pysyvä kriisirahasto yhdistetään. Näin saataisiin kasaan suurempi kriisirahasto, jota kansainvälinen valuuttarahasto IMF on vaatinut.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta muistuttaa, että pian lähestytään rajaa, joka voi vaarantaa eduskunnan budjettivallan. Asia tulee eduskunnan käsittelyyn nopealla aikataululla jo helmikuussa.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta ei pidä Euroopan pysyvää kriisirahastoa enää ongelmana Suomelle.

Hallitus sai Brysselissä läpi vaatimuksensa, että kriisirahastoon ei voi lapioida lisää rahaa ilman Suomen hyväksyntää.

– Nämä muutokset ovat menneet oikeaan suuntaan ja on hyväksyttävissä yksinkertaisella enemmistöllä tämä sopimus, sanoo perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen (Sdp).

Yksi ongelma on väistetty, mutta euron pelastustalkoissa muhii jo uusi murhe. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF patistaa euromaita kasvattamaan kriisikassan kokoa. Yksi vaihtoehto on kasata väliaikaisen ja pysyvän rahaston varat yhteen.

Taloudellinen riski olisi jo reilusti yli puolet valtion vuosibudjetista.

(MTV3)

Katso Jussi Kärjen juttu (Seitsemän uutiset 27.1.2012)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.