Mainos

KSML: Kehitysapua kohdennetaan Syyriaan, Sambiasta ja Vietnamista vetäydytään

Suomi kohdistaa kehitysapuaan lähivuosina Syyriaan ja maan lähialueille sekä Afrikkaan, sanoo ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka (kok.) Keskisuomalaisessa.

Pitkäaikaisista avustuskohteista Sambiasta ja Vietnamista puolestaan vetäydytään vähitellen.

Apua Syyriaan ja lähialueille lisätään pakolaiskriisin helpottamiseksi. Toivakan mukaan apua pitää suunnata niin, että pakolaisleirillä olevien ihmisten elämänlaatua pystytään parantamaan.

– Leireillä on totta kai pulaa vedestä ja ravinnosta. Tutkimusten mukaan toivottomuus on kuitenkin perustarpeiden puutettakin suurempi syy siihen, miksi ihmiset lähtevät leireiltä. Meidän pitää suunnata apua hankkeisiin, joiden avulla lapset pääsevät kouluun ja aikuiset töihin, Toivakka sanoo lehdessä.

Suomi on tänä vuonna antanut Syyriaan ja maan lähialueille kehitysapua ja humanitaarista apua 25 miljoonaa euroa. Apu on kohdennettu pakolaisleirejä ylläpitäville YK-järjestöille.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.