Mainos

KSML: Lomastressistä tullut suomalaisten ongelma

Työterveyspsykologin mielestä lomastressi on noussut suomalaisten ongelmaksi viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Työterveyspsykologi Anne Rantala kertoo sanomalehti Keskisuomalaiselle, että  nykyään ihmiset kasaavat itse itselleen enemmän paineita. Samalla elämästä on tullut rankempaa,
koska monesta tuntuu, että kaikesta tekemisestä pitää saada mahdollisimman paljon irti.

Rantalan mukaan alkavaan lomaan kannattaa laskeutua helpottamalla työtaakkaa viimeisten viikkojen aikana.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.