Mainos

KSML: Puolustusvaliokunta pyytää selvityksen venäläisten maakaupoista

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps.) haluaisi kieltää maan tai kiinteistöjen myymisen Euroopan talousalueen ulkopuolelle Suomelle strategisesti tärkeiden kohteiden ympäristöstä. Asiasta kertoo Keskisuomalainen.

Niinistö sanoo lisäksi, että jo tehtyjen kauppojen taustat on selvitettävä ja kaupat tarvittaessa purettava.

Iltalehti kertoi alkuviikolla, että venäläiset ovat tehneet viime vuosina Suomessa huomattavan paljon kiinteistökauppoja. Osa kiinteistöistä sijaitsee lähellä Suomen puolustuksen ja huoltovarmuuden kannalta keskeisiä kohteita.

Puolustusvaliokunta pyytää asiasta selvityksen suojelupoliisilta ja Puolustusvoimilta. Valiokunta haluaa tietää, onko kaupoilla vaikutusta Suomen turvallisuuteen.   

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.