Mainos

KSML: Saarikko lisäisi isien vastuuta lasten hoidossa

Tuleva perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) lisäisi isien vastuuta pienten lasten hoitamisessa.

Keskisuomalaisen haastattelema Saarikko muun muassa pidentäisi ansiosidonnaisen vanhempainrahan maksuaikaa.  

Nykyisin Kela maksaa vanhempainrahaa enimmillään 158 arkipäivältä. Saarikon mukaan maksukautta tulisi pidentää jopa kouluvuosiin asti, kuten Ruotsissa. Nyt isät voivat saada ansiosidonnaista etuutta siihen asti, kun lapsi on kaksi vuotta. Saarikko uskoo, että nykyistä pidempi vanhempainvapaa houkuttelisi entistä useampaa isää jäämään kotiin.  

Saarikko voisi myös muun muassa lisätä vanhempien mahdollisuuksia olla yhtä aikaa kotona vauvan kanssa.  

Saarikko nousee Juha Rehulan (kesk.) tilalle ministeritehtävään vaalikauden puolivälissä.  

Elokuussa MTV:n Huomenta Suomessa keskusteltiin vanhempainvapaista. Katso video kesksutelusta tästä:


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.