Mainos

KSML: Sote-uudistus voi tuoda lääkärille pallon jalkaan – sivutyöt vaakalaudalla

Osa julkisen terveydenhuollon lääkäreistä saattaa menettää mahdollisuuden sivutöihin sote-uudistuksen myötä, kertoo Keskisuomalainen.

Nykyisin sivutöitä tekee neljä kymmenestä kunta-alan lääkäristä.

Sote-projektin johtaja, sosiaali- ja terveysministeriön alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti kertoo, että lainsäädäntö sivutoimista arvioidaan uudelleen, koska sote-uudistus lisää terveyspalvelujen kilpailua.

Nykylain mukaan julkisen puolen lääkärit eivät saa sivutoimenaan harjoittaa sellaista toimintaa, joka kilpailevana toimintana "ilmeisesti vahingoittaa työnantajaa".

Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve uskoo, että kilpailutilanteesta johtuen työnantajat tuskin haluavat lääkärin työskentelevän kahden eri tuottajan palveluksessa.

– On epätodennäköistä, että sama lääkäri työskentelisi kahdella eri työnantajalla, jotka keskenään kilpailevat sote-palvelujen järjestäjän rahoista. Tällainen malli ei tukisi toiminnan kehittämistä, eikä sitouttaisi lääkäriä työhönsä työnantajan toivomalla tavalla, Pälve sanoo lehdelle.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.