Mainos

KTL kiistää salailun

Kansanterveyslaitoksen mukaan napanuorasta otettuja verinäytteitä ei ole tutkittu ilman vanhempien kirjallista suostumusta.

Kansanterveyslaitos (KTL) kiistää, että äidinmaidon korviketta koskevaa FinDia-tutkimusta olisi tehty salaa lasten vanhemmilta. Lasten napanuorasta otettuja verinäytteitä ei ole tutkittu ilman vanhempien kirjallista suostumusta, toteaa Kansanterveyslaitos vastineessaan.

Sen sijaan KTL myöntää, että päätutkijan osuudesta Valion omistamaan patenttiin olisi pitänyt selkeästi kertoa sekä tutkimukseen osallistuville että tutkimussuunnitelmassa.

Eduskunnan oikeusasiamies antoi moitteita lasten diabeteksen ehkäisytutkimukseen liittyneistä virheistä vastatessaan Imetyksen tuki ry:n tekemään kanteluun.

Kansanterveyslaitoksen hallintojohtaja Jaakko Penttinen toteaa vastineessaan, että tutkimuksesta on tiedotettu vanhemmille jo ennen synnytystä neuvolassa tai ultraäänitutkimuksen yhteydessä. Osaa vanhemmista ei kuitenkaan tavoitettu ennen synnytystä. Osalla äideistä suostumus ei ollut mukana synnytykseen tullessaan.

- Näissä harvoissa tapauksissa verinäyte otettiin talteen lapsen syntymän jälkeen normaaliin tapaan irrotetusta napanuorasta, mutta näyte lähetettiin tutkimuksiin vasta suostumuksen allekirjoittamisen jälkeen. Jos suostumusta ei saatu, näyte hävitettiin, toteaa Penttinen.

Myös tutkimussuunnitelman muutoksista on tiedotettu tutkimukseen osallistuvien lasten vanhemmille. Ulostenäytteiden tai vuotuisten verinäytteiden ottaminen 6-vuotiaaksi asti alkuperäisestä tutkimusohjelmasta poiketen ei voisikaan tapahtua lasten vanhempien tietämättä, selventää Penttinen.

Korvikkeen käyttöä ei pyritty lisäämään

Tutkimuksen tavoitteena ei Penttisen mukaan ole ollut lisätä korvikkeiden käyttöä rintaruokinnan kustannuksella. Jaetut korvikkeet eivät ole olleet korvausta tutkimukseen osallistumisesta. Tavoitteena on tutkia ravintoperäisen lehmänmaidon insuliinin osuutta lapsuusiän diabeteksen puhkeamisessa yleensä.

Tutkimukseen osallistuneita kannustettiin imetykseen ja siinä onnistuttiinkin niin hyvin, että tutkimukseen osallistuneet lapset olivat täysimetettyjä pitempään kuin suomalaiset lapset keskimäärin.

Kuitenkin väite, että äidinmaito kiistämättömien terveysetujensa lisäksi suojaisi diabetekselta korvikkeita paremmin, on Kansanterveyslaitoksen mukaan edelleen tieteellisesti kiistanalainen ja yksi tässäkin tutkimuksessa selvitettävistä asioista.

Tutkimuksessa kolmenlaista korviketta

FinDia-tutkimukseen on kutsuttu lapsia, joilla on todettu perinnöllinen riski sairastua lapsuusiän diabetekseen. Osa näistä lapsista on saanut tavallista lehmänmaidosta valmistettua äidinmaidon korviketta, toinen osa testikorviketta, josta on poistettu lehmänmaidon insuliini. Kolmasosa heistä on saanut äidinmaidonkorviketta, jossa maidon sisältämät valkuaisaineet on pilkottu lapsen immuunijärjestelmää vähemmän ärsyttävään muotoon.

Toisessa korvikkeessa lehmän insuliini on pyritty poistamaan Valion omistuksessa olevan patentin keinoin. Yksi tämän patentoidun keksinnön tekijöistä on FinDia-tutkimuksen johtaja, tutkimusprofessori Outi Vaarala, joka on nykyisin KTL:n palveluksessa.

Toisena testikorvikkeena on myynnissä oleva erityiskorvike, jota on käytetty perinteisesti lehmänmaitoallergiaa sairastavien lasten hoidossa. Tässä korvikkeessa kaikki lehmänmaidon valkuaisaineet, myös insuliini, on pilkottu.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.