Mainos

KTM:n virkamiesten syytteet nurin

Syytteet kolmea kauppa- ja teollisuusministeriön (KTM) virkamiestä vastaan kaatuivat Helsingin hovioikeudessa. Myös Helsingin käräjäoikeus oli aiemmin hylännyt syytteet. Virkamiehiä syytettiin muun muassa virkavelvollisuuden rikkomisesta, lisäksi yhtä syytettiin lahjusrikkomuksesta.

Syytteet liittyivät virkamiesten osallistumiseen liiketoimintamatkoille, jotka maksoi konsulttiyhtiö. Lahjusrikkomus taas koski yhden virkamiehen vastaanottamia taksimatkoja ja lahjaksi saamia votkapulloja. Kaikki virkamiehet kiistivät syytteet.

Votkapullot oli alun perin hankittu juhlaseminaariin, joka sittemmin peruuntui. Hovioikeus totesi, että pullojen vastaanottaminen ei liittynyt palvelussuhteiseen, eikä ollut omiaan heikentämään luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen. Pullojen antajalla ei ollut kuukausiin ollut vireillä hakemuksia piiritoimistossa.

Hovioikeuden mielestä liiketoimintamatkat liittyivät virkamiesten työtehtäviin. Hyvin järjestetyt liiketoimintamatkat olivat olleet hyödyllisiä ja virkamiesten läsnäolo tarpeen. Erityisesti Venäjällä virkamiesten mukanaololla oli ollut suuri merkitys.

Hovioikeuden mukaan kauppa- ja teollisuusministeriö oli tiennyt matkoista ja siitä, että ne olivat ulkopuolisen kustantamia. Hovioikeus totesi päätöksessään, että virkamiehet eivät olleet rikkoneet säännöksiä eivätkä virkavelvollisuuttaan.

Virkamiehelle sakot


Hovioikeus antoi samaan aikaan päätöksen toisessa jutussa, joka koski niin ikään KTM:n virkamiestä. Aiemmin Helsingin käräjäoikeus oli katsonut virkamiehen syyllistyneen virkavelvollisuuden rikkomiseen, mutta jätti hänet tuomitsematta rangaistukseen. Hovioikeus kuitenkin antoi virkamiehelle 40 päiväsakkoa a' 100 markkaa eli yhteensä 4000 markkaa.

Käräjäoikeus oli sitä mieltä, että pitkä virasta pidättäminen oli virkamiehelle riittävä rangaistus. Virkamies on ollut asian tutkinnan ja oikeuskäsittelyn aikana virastaan pidätettynä yli kolmen vuoden ajan. Virkamies oli hallituksen jäsen yrityksessä, joka haki KTM:ltä kansainvälistymisrahoja. Käräjäoikeuden mukaan virkamiehen olisi pitänyt ymmärtää olevansa esteellinen käsittelemään yrityksen avustushakemuksia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.