Mainos

KTV perää hallitukselta perusturvalupauksien pitämistä

Kunta-alan ammattiliiton KTV:n puheenjohtaja Jouni Riskilä vaatii hallitusta toimimaan pienituloisten aseman parantamiseksi.

Jouni Riskilä

Joensuussa puhunut Riskilä muistutti, että hallituksen lähtökohtana oli alunperin hyvinvoinnin säilyttäminen sekä syrjäytymisen ja köyhyysongelmien ehkäisy.
-Näiden lupausten lunastamiseksi hallitukselta on oikeus vaatia, että se turvaa sosiaali- ja terveyspalvelujen laadun koko maassa, kuten se itse on ohjelmaansa kirjoittanut, Riskilä sanoi.

Riskilä kehottaa hallitusta täyttämään lupauksensa, jotta heikoimmin toimeentulevat ihmiset otettaisiin huomioon. Riskilän mukaan hallitusta kiinnostaa vain kilpailuttaminen ja markkinaehtoisuus, eikä esimerkiksi pitkäaikaistyöttömien ja pienieläkkeisten asema.

Tuorein esimerkki hallituksen poliittisesta linjasta on Riskilän mielestä se, että heikosti pärjäävien kuntien määrä lisääntyi viime vuonna. Kun vuonna 1999 vuosikate jäi miinukselle 83 kunnassa, viime vuonna miinusmerkkisiä kuntia oli jo 163 eli enemmän kuin joka kolmannessa kunnassa.

Huono-osaisten asemaa voitaisiin Riskilän mukaan parantaa etenkin kunnallisia palveluja kehittämällä, koska tällöin palvelut kohdistuvat niihin, jotka niitä kipeimmin tarvitsevat. KTV edustaa noin 210 000 kuntasektorin työntekijää.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.