Mainos

KTV: Veroalen työllistämisvaikutukset riittämättömiä

Kunta-alan ammattiliiton KTV:n puheenjohtajan Jouni Riskilän mielestä veroasteen alentaminen ei välttämättä paranna työllisyyttä julkisella sektorilla.

Riskilä vaatii, että tulevien veronkevennysten vaikutukset julkisen sektorin työllisyyskehitykseen on selvitettävä ennen alennusten toteuttamista.

-Veronmaksajien teettämän mielipidekyselyn mukaan kansalaiset ovat valmiita rahoittamaan kunnallisia palveluja veroillaan. Yhdeksän kymmenestä ei halua, että terveys-, sosiaali- ja opetuspalveluita leikataan, Riskilä muistuttaa.

Riskilän mukaan hallituksen veroalennusesitys on yllättävän suuri. Nyt noususuhdanteen aikana hallituksen olisi hyvä kerätä ylijäämävaroja ennen pitkää koittavan laskukauden varalle. Puheenjohtaja Jouni Riskilä puhui lauantaina Valkeakoskella Työväen musiikkitapahtuman yhteydessä järjestetyssä KTV-tapaamisessa.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.