Mainos

Kuivuus rokottaa satoa

Sokerijuurikas ja peruna ovat kuivuudessa hyytyneet lähes täysin. Mallasohra saattaa mennä kokonaan rehuksi.

Pitkään jatkunut kuivuus jättää sadot pieniksi varsinkin Suomen eteläosissa. Esimerkiksi Pohjanmaan rannikkoseudulla on tullut alkukesän aikana vettä vain viidennes normaalista, alle kymmenen millimetriä.

Eniten kuivuudesta ovat kärsineet sokerijuurikas ja peruna, joiden kasvu on paikoin lähes pysähtynyt.

Hämeen yleisin peltokasvi mallasohra taas on menossa pääosin rehuviljaksi liian korkean valkuaispitoisuuden vuoksi.

Sekä kuivaheinä että säilörehu on saatu monissa maakunnissa talteen hyvälaatuisena. Toinen säilörehusato on jäämässä paikoin olemattomaksi, sillä heinänurmet eivät ole lähteneet kasvuun. Sateet voivat tosin vielä pelastaa tilanteen.

Kuivan kesän hyvä puoli on se, että vilja kypsyy nopeasti. Muun muassa myöhäiset kevätvehnät ovat jo Etelä-Suomessa tähkällä. Aikaisten ohralajikkeiden puinti saattaa alkaa jo heinä - elokuun vaiheessa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.