Mainos

Kuivuus saattaa kutistaa herukka- ja vadelmasatoa

Herukkasato pienenee kuivuuden vuoksi, omenapuutkin lepäilevät viime vuoden huippusadon jälkeen.

Kuivuus saattaa pienentää vadelma- ja herukkasatoa tänä vuonna. Marjojen laatu on kuitenkin todennäköisesti hyvä, arvioi erikoiskonsultti Tuija Tanska Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitosta. Satokaudet myös alkavat normaaleina ajankohtina.

Osa vadelmista kypsyy todennäköisesti jo tämän viikon aikana. Satonäkymiä heikentävät kuivuuden lisäksi talvivauriot.

- Sääolosuhteet voivat kuitenkin vielä parantaa tilannetta. Jos nyt saataisiin vettä ja kasvustot viilenisivät, vadelma jaksaisi paremmin tehdä marjaa, sanoo Tanska.

Tanska arvioi vadelman varsinaisen satokauden alkavan heinäkuun loppupuolella. Kausi jatkunee elokuun puoliväliin.Herukoiden aika taas on elokuussa. Talvivauriot ja kuivuus ovat kiusanneet myös herukkaa.

- Valtaosaa herukkaviljelmistä ei kastella. Siksi herukka tarvitsisi sadetta aivan erityisesti.

Kuivuuden hyvä puoli on, että vadelmat ja herukat ovat välttyneet muun muassa homeongelmilta. Tanskan mukaan kuivuus vaikuttaakin lähinnä marjojen määrään, ei niinkään laatuun.

Mansikkaa odotettua vähemmän

Mansikka

Omenasadon suuruutta on vielä aikaista arvioida. Tuija Tanska ei kuitenkaan usko sadosta tulevan kovin runsasta.

Viime vuonna omenia tuli lähes tämänkin vuoden edestä. Monissa kotipuutarhoissakin omenapuiden oksat notkuivat hedelmistä.

- Kotipuutarhurit eivät aina leikkaa omenapuitaan, minkä vuoksi puut ovat sadoiltaan hieman jaksoittaisia. Niinpä voi olla, että aika moni puu lepäilee tänä vuonna.

Ammattiviljelmillä omenapuut leikataan säännöllisemmin. Niinpä niiden sato ei ole niin paljon vuodesta kiinni.

Mansikkasato jää tänä vuonna odotettua pienemmäksi. Mansikkaa odotettiin tulevan 12 miljoonaa kiloa. Kokonaissato jäänee kuitenkin 10 miljoonaan kiloon.

- Mansikkaa on tuoremyynnissä syksyyn saakka, mutta pienempiä määriä. Niiden, jotka aikovat säilöä ja pakastaa mansikkaa tänä vuonna, on korkea aika ryhtyä toimiin.

Mansikkasatoa verotti Tanskan mukaan kuumuus ja sen aiheuttama voimakas haihtuminen. Tihkukastelulaitteiden annostelemat vesimäärät haihtuivat liian nopeasti kuumista mansikkakasvustoista.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.