Mainos

Kuka presidenttiehdokkaista säväyttää CV:llään - headhunter vastaa

Kevään presidentinvaalien ehdokkaat ovat ihmisiä, jotka tuskin jättävät ketään kylmäksi. Tunteilla on merkittävä rooli äänestyspäätöstä tehtäessä, mutta entä jos ehdokkaita arvioitaisiinkin puhtaasti järjen perusteella?

Rekrytointiyritys Voiten toimitusjohtaja Jaakko Turunen tarttui MTV3 Uutisten haasteeseen ja arvioi ehdokkaat puhtaasti heidän ansioluetteloidensa perusteella.

- Oli todella vaikeaa sulkea kaikki muu tieto pois ja katsoa pelkkiä CV-tietoja. Kun siinä sitten onnistui, oli erojen tekeminen lopulta melko helppoa, Turunen kuvaa.

Headhuntingin ammattilainen teki arvionsa sen perusteella, kuinka hakijat täyttävät kuvitteellisen työnhakuilmoituksen vaatimukset ja toiveet. Arvioissa painotettiin eniten työkokemusta koti- ja ulkomailla sekä kokemuksen laajuutta.

Turusen laatima järjestys on seuraava:

1) Sauli Niinistö (kok.)

" Ehdokas on CV:nsä perusteella hakijoista sopivin. Pitkä poliittinen kokemus on lyhyempi kuin osalla hakijoista mutta suurena plussana on kokemus myös politiikan ulkopuolisesta työelämästä. Erityisesti ratkaisuun vaikutti kokemus kansainvälisistä tehtävistä, joka on hakijoista selkeästi laajin. Arviomme mukaan hänellä on parhaimmat edellytykset selviytyä tehtävän kansainvälisistä haasteista, joille tässä arviossa annettiin eniten painoarvoa." (Niinistön CV täällä)

2) Paavo Väyrynen (kesk.)

"Hakija on kokemukseltaan ja koulutukseltaan ylempää keskitasoa verrattuna muihin hakijoihin. Hänen vahvuutensa on pitkä poliittinen kokemus. Kansainvälisessä ympäristössä toimiminen on hänelle luontevaa. Selkein ero sopivimpaan hakijaan on kokemuksen puute muusta kuin politiikasta." (Väyrysen CV täällä)

2) Paavo Lipponen (sd.)

"Hakija on erittäin kokenut ja laajalti verkottunut. Vahvuutena on pitkä ura politiikassa ja heikkoutena kokemuksen puute muualta kuin politiikasta. Verrattuna sopivimpaan hakijaan korostui vertailussa kansainvälisen kokemuksen laajuus ja pienempi kokemus politiikan ulkopuolisista tehtävistä." (Lipposen CV täällä)

4) Pekka Haavisto (vihr.)

"Hakija on kokemukseltaan ylempää keskitasoa koulutuksen ollessa selvästi heikoin. Hänen vahvuutensa on laaja-alainen kokemus myös politiikan ulkopuolelta. Poliittinen kokemus kansainvälisillä kentillä on kuitenkin jokseenkin ohut verrattuna sopivimpiin hakijoihin. Hän erottuu kuitenkin selkeästi kaikista muista hakijoista ainoana, jolla on kenttäkokemusta kriisienhallinnasta." (Haaviston CV täällä)

5) Timo Soini (ps)

"Hakija on kokemukseltaan ja koulutukseltaan keskitasoa verrattuna muihin hakijoihin. Sijoitukseen vaikutti eniten kokemuksen yksipuolisuus ja lyhyys, jotka saattavat heikentää hänen uskottavuuttaan varsinkin kansainvälisessä politiikassa." (Soinin CV täällä)

6) Eva Biaudet (r.)

"Hakija on kokemukseltaan ja koulutukseltaan alempaa keskitasoa verrattuna muihin hakijoihin. Hänen vahvuutensa on molempien kieliryhmien edustaminen ja inhimillisten arvojen painottaminen. Verrattuna muihin korostui varsinkin kokemuksen yksipuolisuus." (Biaudet'n CV täällä)

7) Sari Essayah (kd)

"Ratkaisuun vaikuttivat eniten lyhyehkö poliittinen kokemus verrattuna muihin hakijoihin. Erityisesti korostui kansainvälisen kokemuksen vähyys. Myös muu kokemus ja koulutus ovat muihin hakijoihin verrattuna heikoimpia." (Essayahin CV täällä)

Presidenttiehdokkaat ovat työhaastattelussa MTV3-kanavalla 16. marraskuuta, kun elinkeinoelämän edustajat pääsevät tenttaamaan virkaan pyrkiviä. Peter Nymanin juontama vaalitentti alkaa kello 17.30.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.