Mainos

Kukkien lähettely ja työpaikan edustalla norkoilu voisi tuoda rangaistuksen

Vainoamisen kriminalisoiva laki olisi aihetta tutkineen työryhmän mukaan tarpeellinen, koska vainoamiseen ei ole pystytty Suomessa riittävästi itsenäisenä tekona puuttumaan.

– Paljolti vainoamiset ovat jo nyt rangaistavia tekoja, mutta ei ihan aukottomasti. Osa vainoamisista saattaa olla harmittomampia kuten vaikka kukkapaketin lähettämisiä, tai että seistään jatkuvasti työpaikan oven edessä, mutta vainoamisyhteydessä ne ovat kuitenkin merkityksellisiä ja omiaan aiheuttamaan suurta ahdistusta ja kärsimystä vainotussa, oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos Jussi Matikkala sanoo.

Toinen ratkaiseva asia työryhmän päätöksessä oli se, että Suomi on hyväksynyt Euroopan neuvoston sopimuksen, jolla pyritään vähentämään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja siihen sisältyy vainoamista koskeva kriminalisointi velvoite.

– Meillähän on jo rangaistavaa esimerkiksi laiton uhkaus, pahoinpitely ja kotirauhan rikkominen. Lisäksi meillä on lähestymiskielto. Paljon on siis jo olemassa, mutta katsoimme, että vainoamisen ottaminen itsenäisenä rikoksena rikoslakiin parantaa merkittävästi vainotun oikeusturvaa.

Myös viestintärauhaan ehdotetaan kiristyksiä

Toinen kohde, johon työryhmä ehdottaa tiukennuksia, on viestintärauha

– Nykyäänhän rangaistavaa on se, jos häiritsee soitoin kotirauhaa vaikkapa outoihin kellonaikoihin. Myöhemmin siihen lisättiin myös tekstiviestihäirintä. Eduskuntakäsittelyn yhteydessä haluttiin kuitenkin selvittää asiaa syvemmin jatkuvasti kehittyvän viestintäteknologian vuoksi. Eli siis uusia laitteita tulee jatkuvasti ja se pitää ottaa huomioon.

Puhelinhäirinnässä oli myös selkä aukko.

– Aiemmin piti olla kotirauhan piirissä, kun vastaanotti häirintäpuheluita tai tekstiviestejä. Nyt tavoittelemme sitä, että ollessaan myös muualla kuin kotona, henkilö saisi suojaa häirintää vastaan.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.