Mainos

Kuljettaja kuoli kuorma-autoturmassa

Kuorma-auton kuljettaja kuoli ajoneuvoyhdistelmän suistuttua ojaan Päijät-Hämeessä myöhään eilen. Tampere-Lahti-tien liikenne ohjattiin onnettomuuspaikan ohi yli viiden tunnin ajan Hämeenkosken keskustan kautta.

Ajoneuvoyhdistelmä oli ajautunut tien oikealle puolelle pientareelle, missä vetoauto kaatui oikealle ja perävaunu vasemmalle kyljelle. Vuonna 1950 syntynyt kuljettaja oli pudonnut autosta ja jäänyt sen alle.

Kuorma-auton lastina oli huonekaluja ja patjoja sekä perunoita, jotka kuljetusliikkeen toinen auto toimitti eteenpäin Lahteen.

Tie kaartuu onnettomuuspaikalla loivasti, mutta keli oli tapahtuma-aikaan hyvä.

Poliisi tutkii tapausta muun muassa liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Paikalla on 80 kilometrin tuntinopeusrajoitus.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.