Mainos

Kuljettaja väisti jänistä, puu kaatui päälle

Autoilijan yritys väistää jänistä johti ulosajoon Keuruulla.

19-vuotias nainen kuljetti henkilöautoa kello 7.55 Virroilta kohti Haapamäkeä, kun Ähtärin tienhaaran läheisyydessä jänis oli juossut tielle.

Kuljettaja väisti eläintä, mutta menetti autonsa hallinnan ajautuen vastaantulevien kaistalle ja siitä ojaan. Tien ulkopuolella auto osui puuhun, joka kaatui auton päälle.

Autossaan yksin ollut kuljettaja loukkasi ylävartalonsa ja hänet kuljetettiin terveyskeskukseen tarkistettavaksi. Auto vaurioitui liikennekelvottomaksi.

Ulosajoa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.