Mainos

Kuljetusalalla runsaasti töitä tarjolla

Kuljetusalalle tarvitaan lähivuosina vuosittain jopa 2000 työntekijää.

Uusille rekkakuskeille riittää kysyntää työmarkkinoilla, sillä kuljetuksista ja logistiikasta eläköityy runsaasti väkeä lähivuosina. Lisäksi talouden kasvu lisää kuljetusten tarvetta.

- Alalle tarvitaan lähivuosina 2000 uutta työntekijää vuosittain, toteaa Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKALin toimitusjohtaja Seppo Sainio.

Hänen mukaansa kuljetus- ja logistiikka-alalla on halukkaille varmasti tarjolla töitä tulevaisuudessa. Esimerkiksi jakeluliikenne on kasvamaan päin, joten työntekijöiden tarve kasvaa.

- Korkeakoulut imevät nykyään suurimman osan nuorisosta, ja muut alat joutuvat tappelemaan lopusta ikäluokasta. Kuljetus- ja logistiikka-alan koulutukseen pitää pystyä houkuttelemaan paremmin opiskelijoita, Sainio arvioi.

Hän epäilee, että alalla saattaa olla nuorten mielissä vanhahtava imago, jolle ei kuitenkaan todellisuudessa ole perusteita.

Kuljetus- ja logistiikka-alalle voi opiskella ammattioppilaitoksissa, aikuiskoulutuskeskuksissa ja oppisopimuskoulutuksella. Tyypillisiä työtehtäviä ovat esimerkiksi kuorma- ja jakeluauton kuljettajan tehtävät.

Kuljetus- ja logistiikka-alan yrittäjien edunvalvontajärjestön SKALin joukoissa tulee vaihtuvuus olemaan myös suurta. 70-vuotista taivaltaan tänä vuonna juhlivan järjestön 10 000 tuhannesta yrittäjäjäsenestä on vuoteen 2010 mennessä jäämässä eläkkeelle noin 3000. Jäsenistön keski-ikäkin huitelee jo lähellä 50-vuotta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.