Mainos

Kultakaivoksen johtaja: Meidän ylijäämävetemme jopa parantaa luontoa

Miksi Laivakankaan kultakaivoksen jätevesiä saa laskea luonnonvesiin?

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto myönsi Nordic Mines -yhtiölle väliaikaisen luvan lokakuun loppuun asti.

Syynä on mereen johtavan purkuputken valmistumisen viivästyminen.

Kaivoksen johtaja Krister Söderholm vakuuttaa, että minkäänlaista syytä huoleen ei ole.

– Meillä on tiukat lupaehdot ja niissä pysytään. Jos putki olisi nyt valmis, samaa vettä saisi johtaa mereen, eikä tätä kohua olisi, Söderholm sanoo.

Päätöksen turvin kaivos saa johtaa louhos- ja aluekuivatusvesiään sekä vesivarastoaltaaseen kerättyjä ylimääräisiä vesiä Tuoreenmaanojaan.

Söderholm toteaa, että jätevesi on turhan voimakas sana tässä yhteydessä, koska jokaisella kaivoksella syntyy tällaista ylijäämävettä.

– Meidän vetemme on puhtaampaa kuin muiden kaivosten vesi keskimäärin. Itse asiassa ympäröivät vedet sisältävät enemmän metalleja, joten meidän vetemme ei pahenna tilannetta, vaan jopa parantaa sitä.

Hän toteaa, että se on jätevettä vain juridisessa mielessä.

– Itsekin olen sitä viime viikolla juonut, Söderholm sanoo.

Miksi aloittaa ennen kuin on valmista?

Aikaisemmin Piehingin Kyläyhdistys ja Raahen Seudun Luonnonystävät jättivät Pohjois-Pohjanmaan ely-keskukselle vireillepanopyynnön kaivoksen toiminnan keskeyttämiseksi.

Syynä oli juuri kaivoksen halu laskea typpeä ja sulfaattia sisältäviä jätevesiä luontoon. Ely-keskus hylkäsi vaatimukset, koska sen mukaan kaivoksen toiminnasta ei ole aiheutunut terveyshaittoja tai merkittävää ympäristön pilaantumista.

Jussi Liimatainen Raahen seudun luonnonystävät -yhdistyksestä ihmettelee viranomaisten toimintaa.

– Ensin perustellaan, että ei aiheuta vaaraa, sitten päästetään vedet tulemaan ja aiheutetaan sitä vaaraa, Liimatainen kuvaa.

Hän kummastelee, miksi viranomaiset antavat luvan käynnistää toiminnan ennen kuin kaikki on valmista.

Kaivosyhtiö ja ja aktiivit ovat vastakkain myös aikaisempia päästöjä koskevista väitteistä, joista on aktivistien mukaan käynnissä poliisitutkinta.

Söderholm kumoaa väitteet täysin perättöminä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.