Mainos

Kulttuurirahastolta miljoona-avustus kirjastoille

Suomen Kulttuurirahasto tukee kuntien kirjastoja kolmella ja puolella miljoonalla eurolla. Tarkoituksena on nostaa kirjamäärärahat 1990-luvun lamaa edeltävälle tasolle.

Suomen Kulttuurirahasto käynnisti tänään kaikkien aikojen suurimman tukihankkeensa.

Rahasto jakaa uuden Kirjatalkoot-hankkeensa puitteissa kirjastoille kolme ja puoli miljoonaa euroa. Tuen saannin edellytyksenä on kuitenkin, että kunnat itse nostavat omia kirjamäärärahojaan.

Kulttuurirahasto houkuttelee kuntia lisäsatsauksiin lupaamalla puolet avustusta yli kymmenen prosentin määrärahojen nostosta.

- Tämä rahoitusmalli on kunnille helppo ja joustava. Saadakseen täysimääräisen tuen kunnan on lisättävä jonkin verran kirjahankintamäärärahoja, mutta yksittäisen kunnan kohdalla korotus on varsin pieni, arvioi maakunta-asiamies Juhana Lassila Suomen Kulttuurirahasto.

Kirjatalkoilla pyritään nostamaan kirjarahat 1990-luvun alun lamaa edeltävälle tasolle. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana kirjastojen hankkimien kirjojen määrä on vähentynyt jopa yli kolmanneksella.

Kirjastojen eriarvoistuminen kiihtynyt lamavuosista

Kirjastot ovat eriarvoistuneet viime vuosina eri puolilla Suomea. Osa kirjastoista on onnistunut säilyttämään kohtalaisen korkeat kirjahankintamäärärahat, osa on menettänyt leijonanosan vuosittaisesta budjetistaan.

Vaihtelut eri puolilla Suomea ovat suuria: joissakin kunnissa kirjahankintoihin käytetään vain pari euroa vuodessa, joissakin päin summat liikkuvat viidentoista euron tuntumassa per asukas.

Tilanne on muuttunut sen jälkeen, kun valtionosuusrahoista on poistunut ns. korvamerkintä ja kunnat ovat voineet entistä vapaammin päättää määrärahoista.

- Toisilla kirjastoilla resurssit vähenevät koko ajan ja toiset taas pärjäävät samoin kuin aikaisemminkin, summaa kirjastojohtaja Kanerva Peltoniemi Kaustiselta.

Vähiten kirjahankintoja/asukas: Eniten kirjahankintoja/asukas:

Helsinki 2,29 euroa Kaskinen 16,26 euroaTornio 2,32 euroa Enontekiö 14,94 euroa

Vantaa 2,35 euroa Korppoo 14,85 euroaEspoo 2,56 euroa Kiikoinen 13,44 euroa Lappeenranta 2,87 euroa Vahto 13,26 euroa

Outokumpu 2,80 euroa Västanfjärd 13,17 euroa

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.