Mainos

Kuluttaja-asiamies: Korkokatto laajennettava kaikkiin kuluttajaluottoihin

Kuluttaja-asiamies Päivi Hentusen mukaan korkokatto on laajennettava kiireellisesti kaikkiin kuluttajaluottoihin.

Hänen selvityksensä perusteella pikaluottomarkkinoiden ongelmat eivät korjaannu ilman lainsäädäntömuutoksia. Kuluttaja-asiamies onkin tehnyt oikeusministeriölle aloitteen korkokattosääntelyn laajentamisesta kaikkiin kuluttajaluottoihin.  

- Ainoa riittävän tehokas ratkaisu kohtuuttomiin luottokustannuksiin on kattava korkokattosääntely. Ilman lainsäädännön muutosta pikaluottoyhtiöt voivat edelleen tehdä voittoa haavoittuvien kuluttajaryhmien kustannuksella ja yhä useampi joutuu maksuvaikeuksiin, Hentunen sanoo.  

Kesäkuusta 2013 lähtien alle 2000 euron suuruisia rahaluottoja on koskenut korkokatto, jonka mukaan todellinen vuosikorko on saanut olla enintään 50 prosenttia lisättynä kulloinkin voimassa olevalla viitekorolla.  

Muutoksen tavoitteena oli vähentää pikaluotoista aiheutuvia velkaongelmia. Hentunen kuitenkin sanoo, että kolmen vuoden aikana tehdyt havainnot vahvistavat, että tavoitteet eivät ole toteutuneet.

Hentunen kertoo tiedotteessa, että pikaluottoyhtiöt ovat pääosin siirtyneet myöntämään korkokaton ulkopuolelle jääviä 2 000 euron tai sitä suurempia luottoja, joissa korot ovat yleisesti yli 100 prosenttia tai jopa huomattavasti korkeammat.

Monet poliitikoista ovat uudistusten kannalla. Kansanedustajat yli puoluerajojen ehdottavat pikaluottojen korkokattosäännöksen muuttamista siten, että alle 2000 euron luottoraja laskettaisiin kuluttajan todellisuudessa nostaman luottosumman perusteella. Uudella lakialoitteella oli perjantaina yli 100 allekirjoittajaa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.