Mainos

Kuluttajaviranomaiset varoittavat harhaluulosta: "Automaattista peruutusoikeutta ei ole"

Kuluttajariitalautakunnan puheenjohtajan Pauli Ståhlbergin mukaan suurin osa mallikansiovalituksista ja kauneusalaan liittyvien palveluiden valituksista koskee nimenomaan peruutusoikeutta tai laatuvirhettä.

– Neuvoisin, että ennen palvelun tilaamista kannattaa nukkua yön yli. Somesta voi saada viitteitä yrityksen toiminnasta ja siitä, mitkä yrittäjät ovat hyviä. Someen pitää tietysti suhtautua kriittisesti.

– Sopimus on hyvä tehdä aina kirjallisesti ja kirjata siihen kaikki yksityiskohdat. Tämä sitoo ja turvaa sekä kuluttajan että yrittäjän oikeudet. Tällöin kuluttajan on myöhemmin helppo osoittaa todeksi virhe, opastaa Ståhlberg.

Maksulliset mallikansiot silkkaa rahastusta

MTV Uutiset kertoi viime viikonloppuna kolmen tytön äidin Marjan surullisen kertomuksen siitä, kuinka ilmaiseksi mainostetusta mallikuvauksesta pyydettiin 1200 euroa.

Äidin mukaan kuvilla ei kuitenkaan tee mitään eivätkä he saaneet mitään valokuvakansiota vaan vain noin 800 kuvaa dvd-levyllä.

– Tytöille lupailtiin töitä, mutta nyt joudun vielä murskaamaan tyttöjen elättämät haaveet mallintöistä, suree Marja.

Suomen suurimpien mallitoimistojen Paparazzin ja Fondin mukaan malliksi haluavat eivät tarvitse mallikansiota vaan pelkkä "selfie" riittää tai nuori voi tulla käymään toimistossa.

Mallikansiosopimuksen allekirjoittanut äiti olisi halunnut perua kansion, kun hän luki kotiin tultuuaan somesta lukuisien muiden pettyneiden kuluttajien kertomuksia.

– Sopimuksessa luki kuitenkin, että peruutus maksaa minulle täyden hinnan. Sitä en siinä tilanteessa tullut huomannut vaan oletin, että ainahan kaikissa kaupoissa on peruutusoikeus. Kotona minua harmitti, että minkä hölmöyden tulin tehneeksi,  myönsi äiti MTV Uutisten haastattelussa.

Automaattista peruutusoikeutta ei ole

Ståhlberg toteaa kolmen lapsen äidin tapauksesta kuultuaan, että sopimuksessa on aina pysyttävä eikä automaattista peruutusoikeutta ole olemassa kuluttajalain perusteella.

– Ei ole mitään automaattista peruutusoikeutta, mutta esimerkiksi kampaamoiden kohdalla peruutus onnistuu tavallisesti, kun kampaamot voivat saada uuden asiakkaan tilalle tai lääkärin voi perua usein 24 tuntia ennen tilattua aikaa, mutta tämä myös kerrotaan asiakkaalle.

– Kaikkein parasta olisi, jos tilatessaan palvelun tai allekirjoittaessaan sopimuksen kuluttaja kysyisi, mikä on peruutusoikeus. Eri aloilla ja yrityksillä on erilaisia ja hyvin vaihtelevia käytäntöjä. Esimerkiksi hääpaikan ja cateringin peruutus ei välttämättä onnistu ilman kuluja, koska uutta vastaavaa tilausta voi olla vaikea saada tai jos sopimuksen peruutus tehdään viime tipassa, kertoo Ståhlberg.

Ståhlberg muistuttaa, että kuluttajan on syytä muistaa, että tilatessaan palvelun hän on sitoutunut ostamaan palvelun.

– Mallikurssi tai muu kauneusalan koulutus voi maksaa tuhansia euroja. Tavallisin valitus, joka meille tulee koulutuksista on se, että syystä tai toisesta asiakas ei ole tyytyväinen kurssiin. Esimerkiksi luvatut opettajat eivät opeta tai luvattua sertifikaattia ei saa kurssilta.

– Useimmiten virhe ei ole niin olennainen, että kurssin voisi kokonaan perua ja saada rahat takaisin, toteaa Ståhlberg.

Näin peruutus onnistuu

Ståhlbergin mukaan peruutus on mahdollinen, jos viivästys on olennainen.

– Kun viivästys näyttää tulevan, niin tämän jälkeen kuluttajan on annettava yksi järkevän pituinen lisäaika yritykselle. Jos esimerkiksi mallikansio ei tule luvatussa kahdessa viikossa, niin kuluttajan tulee ilmoittaa kirjallisesti, että hän antaa esimerkiksi viikon lisäaikaa kansion toimittamiseen ja, jos kuvat eivät tule tässä ajassa, niin hän purkaa kaupan.

– Korostan, että tämä tulee tehdä ennen kuin mallikansio tulee ja sitä ei saa ottaa enää vastaan. Jos yritys ei tästä huolimatta suostu palauttamaan rahoja, niin ota yhteys kuluttajaoikeusneuvojaan ja, vasta tämän jälkeen valita kuluttajariitalautakuntaan, ohjeistaa pettyneitä kuluttajia Ståhlberg.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.