Mainos

Kuluttajavirasto: Nettikauppa Zalandon ongelmat jatkuvat

Kuluttajavirasto saa edelleen valituksia saksalaisesta nettikauppa Zalandosta.

MTV3 Uutiset kertoi viime marraskuussa, että kuluttajaviranomaiset olivat saaneet vaatteita ja asusteita netissä myyvästä Zalandosta lukuisia ilmoituksia. Tuolloin Zalando pahoitteli ongelmia ja lupasi selvittää ne.

Kuluttajaviraston mukaan valitusten määrä on kuitenkin pysynyt tasaisena myös tänä vuonna.

– Ilmoituksia on tullut tämän vuoden puolella kaikkiaan noin 30 kappaletta. Määrä kattaa sekä kuluttajaneuvojille että kuluttaja-asiamiehelle tulleet ilmoitukset. Asiahan on ollut vireillä viime syksystä saakka, ja myös Zalandoon ollaan oltu yhteydessä, sanoo kuluttajaviraston lakimies Hanne Ronkanen.

– Ilmoitusten perusteella näyttää siltä, että ongelmat eivät ole ainakaan korjaantuneet täysin.

Ronkasen mukaan suurin osa valituksista koskee asiakkaan rahojen palauttamista.

– Kuluttajilla on ollut vaikeuksia saada rahansa takaisin niissä puitteissa, missä raha pitäisi kuluttajalainsuojasäädösten mukaan palauttaa. Jos asiakas on palauttanut esimerkiksi vaatteet aikarajan sisässä, niin rahojen saaminen takaisin onkin kestänyt hirveän kauan ja kuluttaja on joutunut olemaan useasti yhteydessä tähän yritykseen.

Sen sijaan kuluttajavirasto on saanut vain muutamia ilmoituksia tapauksista, joissa Zalando olisi toimittanut tilauksia maksuhäiriöisille asiakkaille.

– Viime syksynä tuokin mainittiin joissakin ilmoituksissa, mutta se ei ole ollut mitenkään isosti erottuva ongelma. Kuluttaja-asiamies ei ota niinkään kantaa siihen, onko se oikein vai väärin myydä velalliselle.

Nettikauppa Zalandosta ei saatu henkilöä kiinni kommentoimaan asiaa lauantaina aamupäivään mennessä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.