Mainos

Kuluttajien talousnäkemykset synkkiä

Kuluttajien yleinen talousluottamus vahvistui hieman maaliskuussa. Silti kotitalouksien näkemykset Suomen talouden lähitulevaisuudesta pysyivät synkkinä, selvisä Tilastokeskuksen tänään julkaisemasta luottamusindikaattorista.

Jopa 36 prosenttia kyselyyn vastanneista arvioi maamme talouden huononevan vuoden aikana. Toisaalta17 prosenttia uskoi talouden tilan kohenemiseen.

Etenkin kuluttajien usko työllisyyskehityksen paranemiseen voimistui helmikuusta. Noin 37 prosenttia vastanneista arvioi työttömyyden vähenemisen jatkuvan, kun helmikuussa luku oli alle 30 prosenttia.

Kotitalouksien usko omaan talouteen pysyi edelleen vahvana. Taloutensa kohenemiseen luotti yhä kolmannes vastaajista ja jopa 80 prosenttia uskoi pystyvänsä säästämään vuoden aikana.

Yritysten suhdannekuva kohtuullinen

Myös teollisuuden, rakentamisen ja palvelualan johtajien luottamuksen lasku jatkui maaliskuussa. Suhdannekuva on kuitenkin vielä kohtuullinen, summasi Elinkeinoelämän Keskusliitto EK kyselyään.

Teollisuuden yritysjohtajien arvioita heikensivät varastojen kasvu ja aiempaa vaisummat tuotanto-odotukset. Myös tilauskanta laski, mutta sitä kuvattiin yhä tavanomaista suuremmaksi.

Rakennusalalla suhdannehuippu on taittunut, mutta vuodenvaihteesta tilanne ei ole EK:n kyselyn mukaan heikentynyt. Alan johtajat uskovat henkilöstömääränkin vielä kasvavan.

Vaikka palvelualankin luottamusindikaattori heikkeni, alan yritysjohtajat kuvaavat suhdannetilannetta vielä tavanomaista paremmaksi. Myynnin kasvu on jatkunut ripeänä ja odotukset keväälle ovat valoisat.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.