Mainos

Kunnanjohtaja: Kyläpoliisi tervetullut oikean poliisin tueksi

Enontekiöllä suhtaudutaan varovaisen myönteisesti poliisiylijohtaja Mikko Paateron ehdotukseen kyläpoliiseista.

Paatero ehdottaa blogissa kyläpoliisien palkkaamista pieniin taajamiin. Kyläpoliisit pystyisivät hänen mukaansa hoitamaan kiireettömiä tehtäviä, jotka nykyisin jäävät hoitamatta.  

Enontekiön kunnanjohtajan Mikko Kärnän mukaan olisi tärkeää, ettei poliisitoimintaa jätetä kokonaan kyläpoliisien varaan.

– Lähtökohtaisesti Paateron avaus on tietysti aivan hyvä. Mutta näkisin kuitenkin niin, että olisi parempi, mikäli poliisille järjestettäisiin sellaiset resurssit, että kansalaisten turvallisuus kyettäisiin ihan oikeiden poliisien toimesta takaamaan koko maassa.

Vielä viime vuonna Enontekiöllä oli surkea poliisitilanne, kun sen viimeinen poliisi sijoitettiin Muonioon. Sittemmin poliisi on sijoitettu takaisin ja kunnassa toimii nykyisin myös yksi hälytyspartio.

– Kuitenkin tuo Kilpisjärven alue, se huolestuttaa minua henkilökohtaisesti todella paljon, koska täältä kuntakeskuksesta on Kilpisjärvelle matkaa 170 kilometriä. Ja siellä on ne poliisin vastinajat sitten todella pitkät. Eli esimerkiksi tällaisissa Kilpisjärven tapaisissa syrjäisissä kylissä tällainen Paateron esittämä kyläpoliisijärjestelmä voisi sitten tukea sitä muuta poliisitoimintaa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.