Mainos

Kunnalliseen hammashoitoon yhä pitkät jonot

Kunnallinen hammashoito on edelleen ruuhkautunut suurimmissa kaupungeissa. Helsingissä yhtä hammaslääkäriä kohti on 700 ihmisen jono. Oulussa taas 51 lääkärin pitäisi pystyä hoitamaan 2500 potilasta.

Suman taustalla on joulukuussa voimaan tullut uudistus, jonka mukaan kaikilla suomalaisilla on oikeus verovaroin tuettuun hammashoitoon joko terveyskeskuksessa tai yksityislääkärillä, jolloin Kela korvaa osan kuluista.

Monet kaupungit ennustivat, että aiemmin yksityishoidossa käyneistä 30 prosenttia hakeutuu kunnalliseen hammashoitoon. Kunnallista hoitoa hamuaa kuitenkin suurempi joukko, sillä se on selvästi yksityistä halvempaa.

Suomen Hammaslääkäriliitto toivoo, että valtaosa aikuisista käyttäisi edelleen yksityisiä palveluita, sillä niillä on kapasiteettia ottaa nykyistä enemmän potilaita.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.