Mainos

Kunnallisvaalien äänestys verkkaista

Tämänpäiväisten kunnallisvaalien äänestysvilkkauden ennakoidaan jäävän varsin alhaiseksi.

Vaalipaikoille ei ruuhkia ole juuri syntynyt ja vaalilautakunnillakin on ollut aikaa ihmetellä kansalaisten vaali-innottomuutta. Kaupungeissa äänestysvilkkaus on vielä maaseutuakin hiljaisempaa.

Vaikka vaalihuoneistoissa aamun hiljaisten tuntien jälkeen oli hieman vilkkaampaa, iltapäiväkään ei tuonut mitään suurta ryntäystä äänestyspaikoille.

Vaalihuoneistoista eri puolilta maata kerättyjen hajatietojen ja arvioiden pohjalta äänestysinto näyttäisi jäävän selvästi viime presidentin- ja eduskuntavaaleista. Vaalihuoneistot ovat avoinna iltakahdeksaan asti. Vaalit toimitetaan yhteensä 432 kunnassa. Äänioikeutettuja vaaleissa on kaikkiaan neljä miljoonaa.

Aamupäivällä monilta äänestyspaikoilta kerrottiin, että aloitus oli verkkaisempaa kuin viime kunnallisvaaleissa. Nuhruisen sään lisäksi epäiltiin formulakisojen pitäneen kansaa kotosalla.

Ennakkoon äänensä on antanut jo yli 835 000 suomalaista eli 20,8 prosenttia äänioikeutetuista. Ennakkoon äänestäneiden määrä jäi hieman pienemmäksi kuin vuoden 1996 kunnallisvaaleissa. Ennakkoäänien tulos julkistetaan heti kun vaalihuoneistot sulkevat ovensa. Vaalien alustava tulos pyritään saamaan selville ennen puoltayötä.

Henkilötodistus mukaan

Äänestäjän on selvitettävä äänestyksen yhteydessä luotettavasti henkilöllisyytensä. Kotiin tullut ilmoituskortti kannattaa ottaa äänestyspaikalle mukaan äänestyksen nopeuttamiseksi. Sen näyttäminen ei kuitenkaan ole pakollista.

Äänestyspaikoilla järjestettävän vaalikeräyksen tuotto käytetään tällä kertaa vammais- ja kansanterveystyön hyväksi. Totuttuun tapaan vaalipäivä on myös virallinen liputuspäivä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.