Mainos

Kunnallisvaalirahoituksesta julkista

Tulevissa kunnallisvaaleissa valtuutetut ja varavaltuutetut joutuvat ensimmäistä kertaa julkistamaan saamansa vaalirahoituksen. Rahoitusta koskeva laki tuli voimaan toukokuussa.

Uutta on myös mahdollisuus äänestää ulkomailla ennakkoon kuntavaaleissa. Kotimaassa postien ennakkoäänestyspaikat vähentyvät ja vastaavasti kuntien lisääntyvät.

Oikeusministeriö on avannut vaalisivut, joille laitetaan 26. syyskuuta tiedot ehdokkaista kussakin kunnassa. Ehdokkaista kerrotaan numero ja nimi sekä arvo tai ammatti. Ministeriö tiedotti kunnallisvaalien tiedottamisesta ja tulospalveluista keskiviikkona.

Kunnallisvaalit toimitetaan 432 kunnassa, ja niissä valitaan 12 300 valtuutettua. Ahvenanmaalla vaalit toimitetaan eri aikaan kuin mantereella; siellä vaalit pidettiin jo viime vuonna.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.