Mainos

Kunnallisvero kiristyy 93 kunnassa

Kunnallisverotus kiristyy ensi vuonna poikkkeuksellisen paljon. Vero nousee 93 kunnassa.

Kuntien kovenevat verot koskettavat nyt yli puoltatoista miljoonaa suomalaista. Palvelut ovat olleet tapetilla ennen veropäätöksiä. Helsingissäkin on puhetta riittänyt paljon, myös kirjastoista. Koko maassa palvelujen karsiminen on ollut päättäjille tuskaa.

-No ei varsinaisesti (palveluja) karsita mutta, saattaa olla erilaisia säästöohjelmia ja joissakin kunnissa kohtuullisen rajujakin, mutta kyllä lähtökohtana on ennen kaikkea se, että palveluja järjestetään ja kuntalaiset niitä yhä enemmän haluavat, kertoo pääekonomisti Juhani Turkkila Kuntaliitosta.

Ensi vuonna vero kiristyy 93 :ssa kunnassa ja vain kaksi pientä onnistuu laskemaan. Halvin on edelleen Kauniainen vaikka sekin korotaa. Nyt nostajien joukossa on tavallista enemmän myös suuria ja keskisuuria kuntia.

Pääkaupungin veroprosentti pomppaa peräti prosenttiyksikön. Reippaasti nostaa myös Mikkeli. Turku ja Vaasa ovat liikkeellä puolikkaalla.

Samoin Hämeenlinna ja Porvoo. Espoo pitää nyt ennallaan ja on jo Helsinkiä halvempi. Keskimääräinen prosentti nousee poikkeuksellisen paljon.

Korotusten taustalla on yleinen taloustilanne joka on tehnyt tiukkaa kunnallistalouteen. Paineita riittää verojen lisäksi myös maksuihin.

Veropaineet eivät ole loppumassa tähän. Ensi vuonna odotetaan uutta korotuskierrosta.

(MTV3)

(Talousuutiset 19.11.2002).

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.