Mainos

Kunnat eivät halua veroalen maksajiksi

Kuntaliiton mukaan kesäkuun lopussa julkistettu selvitys kertoo, että yhdeksän kymmenestä suomalaisesta vastustaa sellaisia kunnallisveron kevennyksiä, joista aiheutuisi leikkauksia keskeisimpiin peruspalveluihin. Kuntaliitto korostaakin, että ensi vuoden veroratkaisut on toteutettava niin, etteivät kunnat joudu veronalennusten maksumiehiksi.

Verotulojen menetykset on kompensoitava kunnille kuten hallitusohjelmaan on kirjattu, jos kunnallisverovähennyksiä tehdään. Liitto pitää tärkeänä, että valtion ensi vuoden budjetissa toteutuu kehystiedonannon linjaus, jonka mukaan kuntien tehtäviä tai menoja ei lisätä. Esimerkiksi esitykset pitkäaikaistyöttömien aktiivisesta kuntoutuksesta merkitsisivät uutta tehtävää ja menojen lisäystä kunnille.

Kuntaliitto muistuttaa myös, että vaikka kuntatalouden näkymät ovat keskimäärin kohtalaiset, vuosikate oli viime vuonna negatiivinen 87 kunnassa. Liiton mukaan taloudellisesti heikoilla olevien kuntien aseman vahvistaminen on välttämätöntä, jotta kansalaisille pystytään tarjoamaan peruspalvelut kaikkialla maassa.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.