Mainos

Kunnat eurolaskutukseen vasta ensi vuonna

Kunnat saavat kirjoittaa laskunsa euroina vasta ensi vuonna.

Euroseteleita

Kuluttajaviraston mukaan kunnat saavat laskuttaa kuluttajia euroissa vasta vuodenvaihteen jälkeen, vaikka laskun perusteet eriteltäisiin myös markkoina. Salon kaupunki olisi halunnut muuttaa vesilaskunsa euroiksi jo tulevana syksynä.

Kuluttajaviraston mukaan eurolaskutus aiheuttaisi hämmennystä. Toinen peruste on, että laskuja voidaan maksaa myös käteisenä. Tällöin ainoa maksuväline on markka.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.