Mainos

Kunnat uskovat liitoksiin

Kunnanjohtajille tehdyn kyselytutkimuksen Suomen kunnat vähenesivät vuoteen 2013 mennessä nykyisestä yli sadalla noin kolmeen sataan.

Lähes puolet Suomen kuntajohtajista uskoo kuntansa liittyvän toiseen vuoteen 2013 mennessä, kaupungin- ja kunnanjohtajille tehty kuntaliiton kysely paljastaa. Kuntaliitokseen uskovista kolme neljäsosaa arvioi, että liitoksessa yhdistyy enemmän kuin kaksi kuntaa.

Tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom arvioi, että tämä voisi tarkoittaa sitä, että vuoteen 2013 mennessä Suomen kunnat vähenesivät nykyisestä yli sadalla suurin piirtein kolmeen sataan. Hän kuitenkin muistuttaa, että tutkimuksessa on kyse vain yhden henkilön, eli kunnanjohtajan käsityksestä.

Kyselyn mukaan suurin osa kunnista suunnittelee jo nyt vähintään kolmen kunnan välistä yhteistyötä palveluiden uudistamisessa. Vain joka kahdeksas kunta aikoo huolehtia kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta yksin.

Tulevaisuudessa kunnat näyttävät luottavan yhteistyöhön myös perusterveydenhoidossa. Puolet kunnanjohtajista arvioi, että terveyskeskusten toiminta järjestetään joko kuntayhtymien avulla tai isäntäkuntamallilla. Joka neljäs kunta aikoo kuitenkin hoitaa terveyspalvelunsa myös jatkossa yksin.

Kuntaliitto teki Paras-puntari-kyselyn maaliskuussa. Kysymykset lähetettiin sähköisesti kaikkiin Manner-Suomen kuntiin. Kaikkiaan 238 kunnasta tuli vastaus, eli vastausprosentti oli 61.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.