Mainos

Kunniakonsulit keräävät Suomi-tietoa mukaan Yhdysvaltoihin

Suomen Yhdysvaltain kunniakonsulit pyrkivät edistämään liike-elämän ja kulttuurin yhteyksiä. Kolmisenkymmentä kunniakonsulia kiertää tällä viikolla Suomessa. Matkan tarkoituksena on perehtyä suomalaisten yritysten toimintaa ja tarjota konsuleille omakohtaisia kulttuurielämyksiä Suomessa. Tänään aamupäivällä konsulit tutustuivat Turun Biocityyn ja tuomiokirkkoon.

Biotieteitä, solututkimusta, teknologiaa ja kännykköitä. Vastapainoksi historiaa, arkkitehtuuria ja kulttuuria. Tämän viikon Suomea kiertävä liki kolmenkymmenen kunniakonsulin ryhmä on saanut ajankohtaista tieto muun muassa kaksoiskansalaisuudesta.

- Suomi on pikkumaa Amerikan silmistä katsottuna. Mutta uskon, että se ensimmäinen tieto Suomesta, jonka amerikkalaisten kuuluisi tietää on se, että Suomi on maa, joka katsoo eteenpäin ja on "very progressive", arvioi kunniakonsuli Daniel L. Kamunen Coloradosta.

Konsulien joukko muodostaa mielenkiintoisen verkoston ja linkin Suomen ja Yhdysvaltojen välille. Joukossa on mm. liikemiehiä, lakimiehiä ja tutkijoita. Suurin osa on amerikkalaisia.

Kunniakonsulien uutta polvea edustaa teknologia-alalla työskentelevä Matti Suokko, joka on muuttanut Yhdysvaltoihin toistakymmentä vuotta sitten. Suokko arvioi, että konsuliverkosto voi auttaa luomaan yrityksen kannalta ratkaisevan kontaktin.

- Liike-elämän yhteyksien edistäminen - siinä me voimme toimia erittäin tärkeänä linkkinä. Monesti kunniakonsuli on ratkaisevassa asemassa, kun yhteyksiä on luotu ja sieltä on syntynyt paljonkin tulosta, Suokko kertoo.

Turusta kunniakonsulien matka jatkui Saloon, kohteena Nokia. Ja suomalaisen kulttuurin vahvuudesta ryhmä aiotaan vakuuttaa oopperajuhlilla Savonlinnassa.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 09.07.2003)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.