Mainos

Kunnilta kesätyöpaikka 40 000 nuorelle

Kunnat tarjoavat tänä vuonna kesätyöpaikan yhteensä noin 40 000 nuorelle. Suurin osa paikoista tulee hakuun helmi- tai maaliskuun aikana.

Viime kesänä kunnilla oli kesätöissä runsaat 40 000 nuorta. Työministeriöstä arvioidaan, että kesätyötilanne on tänä vuonna kutakuinkin sama kuin viime vuonna. Tarkkaa arviota koko Suomen kesätyöpaikkojen määrästä ei kuitenkaan ole, koska niitä ei tilastoida erikseen.

Suurin yksittäinen kesätyöläisten kuntatyöllistäjä on Helsingin kaupunki, joka palkkaa noin 1800 kesätyöntekijää. Muista suurista kaupungeista Turku palkkaa noin 440, Jyväskylä 600, Oulu 800, Pori 500 ja Tampere 625 kesätyöntekijää.

Yksittäisistä aloista sosiaali- ja terveystoimi on suurin työllistäjä. Esimerkiksi Helsingin kesätyöläisistä kolmannes sijoittuu terveydenhuoltotehtäviin. Melko paljon nuoria työllistyy myös liikunta- ja ulkoilupaikkojen hoitajiksi.

Tarjolla olevien kesätyöpestien pituus riippuu tehtävästä. Keskimäärin töitä on kuitenkin tarjolla kahdeksi tai kolmeksi kuukaudeksi.

Kesätyöt tärkeä tapa houkutella nuoria kunta-alalle

Kesäpaikkojen tarjoamisesta on tullut kunnille yhä tärkeämpi tapa houkutella nuoria kunta-alan ammatteihin. Kuntia uhkaa työvoimapula, koska niiden runsaasta 425 000 työntekijästä 140 000 on jäämässä eläkkeelle seuraavien kymmenen vuoden aikana. Kuntien työntekijämäärä ei näillä näkymin ole vähenemässä merkittävästi.

- Arvion mukaan vuoteen 2010 mennessä kuntien tarjoamien työpaikkojen määrä vähenee noin 8000:lla, sanoo projektijohtaja Pirkko Leivo Kuntatyönantajista.

-Mitään dramaattisia ulkoistamisia ei ole tiedossa, vahvistaa varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen Kuntaliitosta.

Pahimmin työntekijäpula uhkaa teknistä sektoria, jonka työntekijöiden keski-ikä on yli 47 vuotta. Vielä tätäkin vanhempia ovat keskimäärin esimiehet.

-Kyvykkään johdon ja pätevien esimiesten rekrytointi on meille suuri haaste, Leivo kertoo.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 31.01.2005)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.