Mainos

Kunta-alan työntekijät uupuvat

Joka kolmannella kuntatyöntekijällä on tutkimuksen mukaan jonkinlaisia uupumisoireita. He harkitsevat uupumisen vuoksi alan tai työpaikan vaihtamista, uudelleenkouluttautumista tai osa-aikatyöhön siirtymistä.

Mielenterveyden häiriöitä lisää muun muassa esimiehen käyttämä henkinen väkivalta.

Suurin osa kuntatyöntekijöistä on kuitenkin tyytyväisiä työhönsä. Eläkkeelle siirtyminen on kunta-alalla myöhentynyt ja monet jatkavat työtä myös eläkeiän jälkeen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.