Mainos

Kuntalaiset näkevät tulevaisuuden entistä synkempänä

Aiempaa useampi suomalainen odottaa kotikuntansa talouden ja palveluiden ajautuvan entistä heikompaan suuntaan.

Kunnallisalan kehittämissäätiön teettämässä mielipidemittauksessa jo yli puolet uskoo muun muassa vanhustenhuollon huononemiseen seuraavien neljän vuoden aikana. Kaksi vuotta sitten pessimistisiä oli vastaavassa tutkimuksessa vain reilu kolmannes.

Kaksi vuotta sitten vanhustenhuollon paranemiseen luotti 16 prosenttia vastaajista, mutta tulevaisuuteen toiveikkaasti uskovien osuus on romahtanut nyt viiteen prosenttiin.

Kunnalliselämän kehittämissäätiö Kaks arvioitti palvelujen tilaa ja kehitystä Gallup Kanavalla huhtikuussa. Haastatteluja Ilmapuntari 2014 -tutkimukseen tehtiin yhteensä 1202.

Verotuksen uskoo kehittyvän huonompaan suuntaan peräti 78 prosenttia vastaajista, ja kotikunnan talouden alasmenoa povaa 61 prosenttia.

Vain oman kunnan ja naapurikuntien yhteistyön parempaan kehitykseen uskovien määrä ylittää huonoja aikoja odottavien määrän, kun arvioitavana on kaikkiaan 18 aihepiiriä.

Enemmistö ei välitä miten palvelut järjestetään

 

Tutkimuksen mukaan enemmistö eli 54 prosenttia ilmoittaa, että heille on samantekevää, miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään, kunhan hoitoon pääsee. Vuosi sitten heitä oli 39 prosenttia. 

Tuloksista käy ilmi, että alueelliset erot ovat hälvenneet vuoden takaisesta. Viime vuonna lähinnä pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla asuville oli yhdentekevää, miten palvelut järjestetään.

Enemmistö eli 56 prosenttia kansalaisista pelkää, että sosiaali- ja terveyspalveluiden ulkoistamisen lisääminen kasvattaa eriarvoisuutta ja turvattomuutta. Vajaat puolet eli 48 prosenttia katsoo, että sosiaalinen ja taloudellinen eriarvoistaminen on mennyt kotikunnassa jo liian pitkälle.

Kuntalaisia ei oikein innosta ajatus, että kuntapalvelut kohdistettaisiin taloustilanteen takia vain vähävaraisille. Ehdotuksen ”Kunnalliset palvelut tulisi kohdistaa lähinnä vain niille kuntalaisille, joilla ei ole varaa yksityisiin palveluihin” torjuu useampi kuin kaksi kolmesta eli 71 prosenttia.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.