Mainos

Kuntaliitokset aiheuttavat päänvaivaa pelastustoimintaan

Kuntaliitokset aiheuttavat päänvaivaa niin posti- taksi- kuin pelastustoimintaan. Kuntaliitoksissa samannimisten teiden ja katujen nimet on vaihdettava epäselvyyksien välttämiseksi.

- Uudet kadunnimet vaativat asukkailta tarkkuutta. Kun vuosikausia Pattijoella ja Raahessa on totuttu käyttämään toisia kadunnimiä, niin uudet kadunnimet vaativat tietenkin opettelua. Myös täällä hätäkeskuksessa hätäkeskuspäivystäjien on niin on oltava tarkempana siinä, että tulee oikea kadunosoite, sanoo Ylivieskan hätäkeskuksen johtaja Mika Lamu.

Esimerkiksi Raahessa ja Pattijoella muuttuu reilut 200 osoitetta. Nimiremontti ei ole helppo juttu.

- Se oli suurempi työ kuin osattiin arvata. Mutta nyt ollaan voiton puolella. Vuodenvaihteessa nimet on virallisesti muuttuneet ja kilvet on aikanaan paikallaan, kertoo geodeetti Kari Vallirinne Raahen kaupungista.

Myös yrittäjille osoitetietojen muuttaminen tietää lisäkuluja.

Hamina ja Vehkalahti sekä Raahe ja Pattijoki yhdistyvät vuodenvaihteessa.

Katso myös Ari Kettusen raportti Raahesta
(Seitsemän uutiset 29.12.2002).

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.